Friday, October 17, 2008

Hiljaiseoloa -- Mutta vain blogissa

Joo, hiljaista on ollut täällä, mutta ei suinkaan sen takia, että ei oltaisi tehty mitään vaan koska en yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoitushommiin.

Pidettiin tässä flunssakauden avajaiset lapset ja minä oltiin kipeinä ensimmäsitä kertaa kesän jälkeen. Tiiaan tämä pöpö iski oikein kovasti ja hän oli korkeassa kuumeessa neljä päivää, ja sitten kun käytiin lääkärissä, olikin jo tullut korvatulehdus. Onneksi saatiin siihen purevat antibiootit heti käyttöön ja tytön olo parani nopeasti. Tanelin nuha onneksi parantui ihan itsestään, mutta tänä aamuna kullosti poika niin tukkoiselta, että taitaa olla uusi tulossa. Tanelin ensimmäinen nuhaoire on tavallisesti se, että tepsutaa kissapiettoinensa äidin viereen keskellä yötä. Näin on nyt tapahtunut jo parina yönä.

Viime vuonna tämä nuhakierre alkoi vasta marraskuun lopulla ja hellitti kesän koittaessa. Toivon, että tämä ei nyt ole sen alkua! Influenssaa meillä ei ainakaan aiota pitää tänä vuonna. Viimevuotinen rokote oli sen verran kehno, että koko perhe sai sen taudin. Tänä vuonna sen rokotteen pitäisi suojata paremmin. Itse kävin sen jo ottamassa, ja kahdella pikku T:llä on aika lastenlääkärin vastaanotolle sitä tarkoitusta varten parin viikon päästä. Nut mun täytyy vain keksiä, miten "myyn" tämän idean heille. Ikävä kyllä lapset luulevat tämän vuotisen rokotuksen olevan nenäsuihken muodossa, mutta piikki se sitten kuitenkin tulee olemaan. Hoitsulla oli vääriä tietoja viimeksi, kun oltiin siellä.

Kohta alkaa kovasti odotettu viikonloppu. Tällä viikolla on ollut kiirettä niin töissä kuin kotona. Neljänä päivänä ravasin kaikenlaisilla bisneslounailla, ja tänään vihdoin ehdin käymään ruokatunnilla ruokaostoksilla. Illan ruokalistalla on lasten lempiruoka -- kesäkeitto. En tiedä tunnistaisiko sitä kukaan suomalainen kesäkeitoksi, kun resepti on mukautunut meidän oloihin, mutta kesäkeitoksi sitä meillä kutsutaan. Oikeastaan sen nimi pitäisi muuttaa flexikeitoksi, sillä sitä syö meillä niin kalan ystävät kuin vegetarinisti and vegaani. Taneli ja minä kuulutaan tuohon ekaan ryhmään ja nautimme keiton savukalalla höystettynä. Timi ja Tiia lisäävät keitoonsa tofua. Kaikki paitsi Timi, joka on nykyään vegaani, lisäävät keittoon halutessaan tilkan kermaa, että siitä tulee ainakin kesäkeiton väristä.