Monday, September 22, 2008
Peura ihmettelee sauvakävelijää
On taas meidän yhdistyksen johtokunnan syyskokouksen aika, mikä tarkoittaa sitä, että olen saanut suunnitella tätä tapahtumaa pari viimeistä viikkoa ja olen nyt työmatkalla muutaman päivän. Se tarkoittaa myös sitä, että joku laittaa minulle ruokaa ja siivoaa hotellihuoneen, niin ettei tarvitse itse laittaa tikkua ristiin. Saan myös nukkua ilman, että pieni poika ilmestyy makuuhuoneeseen aamuyöstä kissapeitto, tyyny ja paljon maailmaa nähnyt, harmaa (ennen valkoinen) pehmokoira kainalossaan ja kiipeää äidin viereen. Kyllähän tätä pari paivää kestää, mutta kotiin olisi jo ikävä!
Tämän syksyn kokous on Suncadia Resort lomakylässä, Cascade vuoriston idänpuoleisella rinteellä. Eilen kävin kävelyllä tässä ympäristössä, ja ajattelin, että korkeat hongat ja paikallinen kasvillisuus muistuttavat Suomen luontoa. Täällä on oiken kivoja ulkoiluteitä noin 30 km, joten tänä iltapaivänä keksin varmasti toisen reitin katsastettavaksi. Eilen pysähdyin yhteen tienristeykseen tutkimaan karttaa, etten eksyisi liian kauaksi hotellista, ja kas kummaa, siinä noin 2o metrin päässä oli peura jauhamassa puunlehtiä välipalaksi tuijottaen minua kummissaan. Todennäkoinen syy hämmästykseen: kävelysauvat. Muita villieläimiä ei onneksi näkynyt matkan varrella. Olisi ollut vielä jännittävämpää, jos polulle olisi sattunut vaikka karhu tai ilves, mutta parempi näin. Lounaalla sain sentään ihailla kahden kaljupääkotkan kisailua edessäaukeavan laakson yllä.
Aamu meillä meni kokouksissa, ja nyt noin puolet porukasta on pelaamassa golfia ja minä saan nauttia vapaasta iltapäivästä. Taidan istua takan ääressä neulomassa ja sitten käydä pienellä lenkillä ennen illallista. Aamulla on taas neljän tunnin kokous, ennekuin kaikki suunnistavat kotiin.
Mieskuoro Huutajat
Kuulin tässä eräänä päiväna radiosta, että suomalainen mieskuoro Huutajat on vierailulla täällä Washingtonissa. Radiotoimittaja oli saanut vihjeen, että kuoro esiintyisi eräässä puistossa tiettyyn aikaan ja oli siellä odottamassa esitystä. Harvat puistossa olleet edest tiesivän suunitellusta esityksestä ja voin kuvitella heidän hämmästyksensä, kun mustiin pukuihin pukeutuneet kravattikaulaiset kuorolaiset marssivat paikalle. Useimmat toimittajan haastateltavat kyselivät, että mitä miehiä nämä oiken olivat. Arvailittin kaikenlaista...esimerkiksi että kyseessä oli hautajaiset. Sitten kuoro kajautti muutaman kappaleen, huutamalla eikä laulamalla, niinkuin kuoron nimestä voi päätellä. Lopuksi laulajat poistuivat paikalta jättäen surimman osan paikalla olleista raapimaan päätään ja ihmettelemään, mitä olivat juuri nähneet. Näin siis suomalaiset meidän uutisissa viime aikoina!
Tuesday, September 2, 2008
Eka koulupäivä
Olemme selviytyneet ensimmäisestä koulupäivästä! Timi lähti tänään taas kerran työmatkalle, tällä kertaa Albuquerqueen, Uuteen Meksikoon. Lehtokentällä piti olla jo viiden aikaan aamulla, joten nousin siinä sitten minäkin aamulla jo heti neljän jälkeen ensin vähän kuntoilemaan ja sitten aamupuuhiin, että pääsimme kaikki tästä lähtemään heti seitsemän jälkeen. Ensin vein Tanelin vielä kerran vanhaan hoitopaikkaan, ja sitten Tiia uuteen hoitopaikkaan koulun viereen. Tiian sinne heitettyä kavin itse aamukahvilla, jota nauttiessani aloitin työpäivän ja luin tärkeimmät sähköpostit. Olimme sopineet, että tulen ekana aamuna kävelemään Tiian kanssa kouluun. Sinne me sitten tallustimme yhdessä sen lyhyen matkan.
1-4 luokkalaiset kokoontuivat aamulla jumppasaliin, mistä opettajat johdattelivat heidät luokkahuoneisiinsa. Tiia otti asiat ihan rennosti ja ilokseen näki kolulaisten joukossa muutamia balettikolusta tuttuja tyttöjä. Tiian opettaja on oiken mukavan tuntuinen Mrs. Kenney. Jo avointen ovien illassa viime vikolla tuli hänen kanssaan puheeksi käsityöt. Kuultuaan Tiian olevan kaksikielinen ja osaavan suomea, hän innostui selittämään, että hän ompelee joillakin suomalaisilla malleilla ja olisi kovin halukas selailemaan mun Käsityökerho lehtiä.
Tiiasta näkee selvästi, että sukuvikana polvesta toiseen ojenettu käsityögeeni on periytynyt. Nyt kun on vielä opettaja, jolla näyttää olevan sama vika, luulen että tulevat toimeen oiken hyvin!
Subscribe to:
Posts (Atom)