Wednesday, December 24, 2008

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

Hyvän joulun toivotus kaikille lukijoille! Sain ainakin sen toivomani valkean joulun. Lumihiutaleet leijuvat taas, mutta ei se mitään, sillä aiomme hiljentyä, niinkuin lapsiperheessä nyt yleensä voi hiljentyä, viettämään joulua.

Rauhaisaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

(Kuvassa Tiia, Taneli ja naapurin Toby rakentamansa lumiukon kanssa)

Tuesday, December 23, 2008

Lumileiri jatkuu...päivä 7


Olen täällä edelleen kotona lasten kanssa. Ei olla käyty missään kokonaiseen viikkoon! Lumisade vihdoin taukosi eilen. Kyllä tuollainen 40 senttiä riittää varmasti jouluun asti.

Timi kävi eilen töissä hiihtäen, mutta tänään lähti tästä ihan autolla. Eilen lähetin hänet maitokauppaan, ja sieltä takaisin tullessaan ei päässytkään enää meidän mäkeä ylös vaan auto piti jättää alakadulle. Siellä on myös meidän Pontiac. Postiautokaan ei ole tullut meidän mäkeä ylös muutamaan päivään. Jokohan postimies tänään olisi rohkea ja yrittäisi.

Olen toiveikkaana odottanut, että aura-auto tulisi puhdistamaan meidän kadun, mutta on kai niin, että kaupungilla on muutakin tekemistä, kun aukaista meidän kulkuväylää. No, nyt on jo pari astetta lämmintä ja lumi sulaa seuraavan viikon sisällä, ellei sitä tule taaas lisää.

Minä olen nyt virallisesti lomalla!. On mukava nousta aamulla ja miettiä, että mitä tänään tekisi. Joulupiparit on nyt leivottu...ja melkein syötykin. Tänään voisin leipoa joulupullaa. Mukavaa!

Saturday, December 20, 2008

Valkoista Joulua

Tämä viikko on mennyt melkein kokonaan kakkossuunnitelman mukaan Luonto-Äidin ansiosta. Lapsilla piti olla koulua perjantaihin asti ennekuin alkaa joululoma, mutta lumi muutti suunnitelmat ja antoi lapsille aikaisemman alun joululomalle.

Itse tein töitä kotoa käsin kolme päivää, mutta kyllä niihin päiviin sovitettiin leikkiäkin , esim. pulkkamäkeä, piparkakkutalon kokoamista, legoilla rakentamista, elokuvien katsomista, jne.

Tarina alkoi siitä, kun Keskiviikkoaamuna koulupiiri oli päättänyt pitää koulut kiinni, kun suuri lymimyrsky oli tulossa ja päättäjät pelkäsivät, että bussit eivät pääsisi iltapäivällä liikenteeseen viemään lapsia kotiin. Siinä sitä sitten odotettiin lumisateen alkamista koko päivä. Joskus viiden maissa illalla alkoi lumihiutaleet leijua harvakseen, ja maahan tuli noin sentti pakkaslunta yön aikana. Meitä kaikkia harmitti, sillä lapsilla oli hinku kouluun, ja nämä väliinjääneet koulupäivät pitää käydä kesäkuussa lukuvuoden lopussa.

Sauraavana aamuna kuultiin uutisista, että koulut on taas kiinni, kun nyt se myrky on tosiaankin tulossa, ja tulihan se. Taas olin lasten kanssa kotona. Tein töitä valillä ja välillä leikittiin. Tiia ja Taneli puuhasivat yhdessä koko päivän ja Tiia piti Tanelille koulua. Välillä lapset kävivät valittamassa, että käy aika pitkäksi, mutta sitten keksivät uuden leikin ja taas oli meno päällä. Sama juttu perjantaina.



Tänään lauantaina herättiin 10 asteen pakkasessa ja lunta oli tullut muutama tuuma. Nyt illalla alko lunta tupruttamaan oiken kunnolla. Katsotaan aamulla, kuinka paljon sitä on ja ollaanko ihan jumissa täällä kotona. Salaisesti toivon sitä! Meillä on yleensä sellainen meno päällä, että toivon aina että saisin olla kotona ihan rauhassa, ja nyt se toive on toteutunut jo monena päivänä. Meillä ei olisi täällä mitään hätää, vaikka ei päästäisi minnekään muutamaan päivään. Mulla on piparitaikina jääkaapissa ja huomenna leivotaan niitä ja varmaan joulupullaakin. Tänään neuloin jo vähän ja huomenna lisää. Tekeminen ei siis lopu.

Tämä kuullostaa varmasti aivan ihan hullulta, mutta täällä meillä lunta sataa ehkä pari kertaa vuodessa, eikä täällä ole tarpeeksi auraukalustoa pitämässä kaikkia teitä ja katuja ajokunnossa. Suola tai muu teille levitettävä jäänsulatusaine tielaitokselta loppui heti ensikättelyssä. Luultavasti huomisaamun uutisissa kehoitetaan kaikki pysymään kotona, jos ei ole ihan pakko lähteä ajamaan. Se sopii minulle mainiosti!

Näppäsin tuon talvisen kuvan äsken ikkunasta. Tälläisissä tunnelmissa käydään nukkumaan. Jännittävää nähdä, millainen tilanne on aamulla!

Monday, December 15, 2008

Lohta ja raejuustoa

Lohi onnistui hyvin. Maistelin sitä illalla ruisleivän päällä! Luulin sen leikkaamisen olevan koko homman helpoin osa, mutta se osoittuikin vaikeammaksi kuin luulin. Oliskohan syynä ollut se, että meillä ei ole fileveistä. Kaikenlaisia muita veitsiä kyllä lyötyy. No, en usko että fileveitsi olisi paljon auttanut kun ei ole kokemusta hyppysissä!

En muuten tiennytkään, että raejuustopurkki räjähtää jos sen pudottaa lattialle jääkaapin korkeimmalta hyllytä. Näin siis kävi. Tiesin, että se kalan päälle viritely paino aiheuttaisi jonkunlaisen keittiö-onnettomuuden. Luulin vain, että joku muu – enkä minä – olisi tämän tapahumasarjan alkuunpanijana. Kala-astiaa kurkotellessani pukkasin reajuustopurkin lattialle, kansi aukesi ja raejuusto lensi ympäriinsä!

Thursday, December 11, 2008

Kalan Suolausta

Suomalaisystävien pikkujoulujuhla lähestyy ja tänä iltana piti laittaa lohi suolaantumaan, että se ehtii valmistua lauantai-illaksi. Kävin tänään ruokatunnilla hakemassa kaupasta palan Oregonin rannikon kuningaslohta (King Salmon) tähan tarkoitukseen. Olen kyllä suolannut kalaa joskus monta vuotta sitten, mutta harvemmin sitä tulee tehtyä täällä kasvissyöjien taloudessa. Peukut pystyyn että se onnistuu ja päästään Tanelin kanssa herkuttelemaan!

En oiken keksinyt mitään hyvää painoa kalan päälle, niin improvisoin systeemin pakkaustyynystä ja valurautaisesta grillipannun painosta. Jääkääpissa asettelin kannen päälle vielä muutamia purkkeja lisäpainoksi. Eikähän se toimi ihan hyvin, kunhan ei vaan se päälläkeikkuva valurautainen kansi putoa keittiön laattalattialle. Olisi ehkä syytä varoittaa isäntää, jos se meinaa käydä jääkapilla!

Makutestin tulokset ilmoitetaan heti kun raati on saanut maistaa kalaa.

Sunday, December 7, 2008

Hammaskeijuja, onko heitä?

Toinen meillä epäuskoaherättävä satuolento on hammaskeiju, jonka vierailu on varmaan taas pian ajankohtaista. Tiialla on kolme heiluvaa etuhammasta, ja yksi niistä on kiinni vaan ihan vähän yhdestä kulmasta. Luulin sen jo tänään putoavan, mutta ei. Uusi hammas näkyy sen alta jo, kunhan se maitohammas vain putoaisi.

Viimeksi, kun Tiialta lähti hammas, hän laittoi sen huolellisesti rasiaan talteen. Kun iskä tuli työmatkalta kotiin seuraavan päivänä ja löysi hammasrasian, hän laittoi sinne hampaan tilalle dollarin. Kun Tiia havaitsi, mitä isänsä oli tehnyt, hän rupesi itkemään, ettei halua rahaa vaan hampaan takaisin. Isän oli siis palautettava se. Hammakeijua tästä ei syytetty hetkeäkään!


Joulunodotusta



Mikähän se on näissä nykyajan lapsissa, kun eivät usko tonttuihin? Tänään kun lapsille oli tulossa vähän kinaa, sanoin että olkaapa nyt kiltisti, koska puun takana vilahti jotain punaista, ihan niinkuin tonttulakki. Tiia julisti tomerasti, että tonttuja ei ole olemassa ja se oli varmasti punapipoinen vakooja. No, vakoojiahan ne tontut itse asiassa ovatkin!

Viime viikolla täällä Lynnwoodin kaupungissa oli perinteiset joulukauden avajaiset, eli Tree Lighting. Tänä vuonna se pidettiin ensimmästä kertaa uudessa konferenssekeskuksessamme. Ohjelmassa oli tanssi ja musiikkiesityksiä, askartelua, ja vaikka mitä puuhaa lapsille. Ulkona esitettettin jääpatsaiden veistoa ja poliisilaitos esitteli lapsille upeaa uutta urheiluautoaan, joka kulkee niin kovaa, että sillä saa kiinni rosvon kuin rosvon. Ja tietysti joulupukki nuorekkaan muorisa kanssa oli paikalla, jotta lapset saivat käydä heidän polvilla istumassa.

Vaikka Taneli ei myönnä uskovansa pukkiin, hän pyysi kuitenkin kotoa lähtiessämme apua toivomuslistan kirjoittamiseen. Hyvin totinen poika kiikutti listan pukille, joka oli hyvillään kirjallisista toivomuksista, sillä kaikkien lahjatoivomuksia on vaikea muistaa.