Eipä täällä ole käynyt kukaan kirjoittamassa, kun itsellä on ollut mukamas niin kiire, ettei ole ehtinyt. Luvassa on kaikenlaisia päivityksiä tänä viikonloppuna!
Kevät on jo pitkällä ja huomasin yllätyksekseni tässä pari päivää sitten, että innokkaimmat kirsikkapuut ovat jo puhjenneet kukkaan. Täytyy ruveta kiinnittämään enemmän huomiota keväisiin luonnonilmiöihin! On myös mukavaa, että päivänvaloa on enemmän ja kohta voi jo lähteä ulos lenkille aamutuimaan ennen työpäivää. Mulla on sellainen periaate, etten lenkkeile pimeässä. Viime viikonloppuna sattui olemaan yksi kaunis, kuiva aamu ja pääsin taas sauvalenkille. Sitä oli ollutkin jo ikävä.
Tiialla on koulusta kevätloma ensi viikolla ja lapset ovat lähdössä iskän kanssa Vancouveriin, Kanadaan, pariksi päiväksi hauskuttelemaan. Ohjelmassa on kuulemma eläintarhassa ja akvaariossa käyntiä ja muuta sellaista. Minä en valitettavast jouda työkiireiden takia lähtämään, mutta pärjääväthän he siellä. Mitenhän saan sunnuntain vietettyä ilman perhettä. Täällä tulee olemaan hiljaista!
Sellaisia huhuja on liikkeellä, että täältä olisi tulossa delegaatio Suomeen kesävierailulle. Se on ihan totta! Tulen täältä lasten kanssa kesälomalle heinäkuun 4 ja lomailemme siellä heinäkuun 26 päivään asti.
Friday, March 27, 2009
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment