Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

Hyvän joulun toivotus kaikille lukijoille! Sain ainakin sen toivomani valkean joulun. Lumihiutaleet leijuvat taas, mutta ei se mitään, sillä aiomme hiljentyä, niinkuin lapsiperheessä nyt yleensä voi hiljentyä, viettämään joulua.

Rauhaisaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

(Kuvassa Tiia, Taneli ja naapurin Toby rakentamansa lumiukon kanssa)

Lumileiri jatkuu...päivä 7

Olen täällä edelleen kotona lasten kanssa. Ei olla käyty missään kokonaiseen viikkoon! Lumisade vihdoin taukosi eilen. Kyllä tuollainen 40 senttiä riittää varmasti jouluun asti.

Timi kävi eilen töissä hiihtäen, mutta tänään lähti tästä ihan autolla. Eilen lähetin hänet maitokauppaan, ja sieltä takaisin tullessaan ei päässytkään enää meidän mäkeä ylös vaan auto piti jättää alakadulle. Siellä on myös meidän Pontiac. Postiautokaan ei ole tullut meidän mäkeä ylös muutamaan päivään. Jokohan postimies tänään olisi rohkea ja yrittäisi.

Olen toiveikkaana odottanut, että aura-auto tulisi puhdistamaan meidän kadun, mutta on kai niin, että kaupungilla on muutakin tekemistä, kun aukaista meidän kulkuväylää. No, nyt on jo pari astetta lämmintä ja lumi sulaa seuraavan viikon sisällä, ellei sitä tule taaas lisää.

Minä olen nyt virallisesti lomalla!. On mukava nousta aamulla ja miettiä, että mitä tänään tekisi. Joulupiparit on nyt leivottu...ja melkein syötykin. Tänään voisin leipoa joulupullaa. Mukavaa!

Valkoista Joulua

Tämä viikko on mennyt melkein kokonaan kakkossuunnitelman mukaan Luonto-Äidin ansiosta. Lapsilla piti olla koulua perjantaihin asti ennekuin alkaa joululoma, mutta lumi muutti suunnitelmat ja antoi lapsille aikaisemman alun joululomalle.

Itse tein töitä kotoa käsin kolme päivää, mutta kyllä niihin päiviin sovitettiin leikkiäkin , esim. pulkkamäkeä, piparkakkutalon kokoamista, legoilla rakentamista, elokuvien katsomista, jne.

Tarina alkoi siitä, kun Keskiviikkoaamuna koulupiiri oli päättänyt pitää koulut kiinni, kun suuri lymimyrsky oli tulossa ja päättäjät pelkäsivät, että bussit eivät pääsisi iltapäivällä liikenteeseen viemään lapsia kotiin. Siinä sitä sitten odotettiin lumisateen alkamista koko päivä. Joskus viiden maissa illalla alkoi lumihiutaleet leijua harvakseen, ja maahan tuli noin sentti pakkaslunta yön aikana. Meitä kaikkia harmitti, sillä lapsilla oli hinku kouluun, ja nämä väliinjääneet koulupäivät pitää käydä kesäkuussa lukuvuoden lopussa.

Sauraavana aamuna kuultiin uutisista, että koulut on taas kiinni, kun nyt se myrky on tosiaankin tulossa, ja tulihan se. Taas olin lasten kanssa kotona. Tein töitä valillä ja välillä leikittiin. Tiia ja Taneli puuhasivat yhdessä koko päivän ja Tiia piti Tanelille koulua. Välillä lapset kävivät valittamassa, että käy aika pitkäksi, mutta sitten keksivät uuden leikin ja taas oli meno päällä. Sama juttu perjantaina.



Tänään lauantaina herättiin 10 asteen pakkasessa ja lunta oli tullut muutama tuuma. Nyt illalla alko lunta tupruttamaan oiken kunnolla. Katsotaan aamulla, kuinka paljon sitä on ja ollaanko ihan jumissa täällä kotona. Salaisesti toivon sitä! Meillä on yleensä sellainen meno päällä, että toivon aina että saisin olla kotona ihan rauhassa, ja nyt se toive on toteutunut jo monena päivänä. Meillä ei olisi täällä mitään hätää, vaikka ei päästäisi minnekään muutamaan päivään. Mulla on piparitaikina jääkaapissa ja huomenna leivotaan niitä ja varmaan joulupullaakin. Tänään neuloin jo vähän ja huomenna lisää. Tekeminen ei siis lopu.

Tämä kuullostaa varmasti aivan ihan hullulta, mutta täällä meillä lunta sataa ehkä pari kertaa vuodessa, eikä täällä ole tarpeeksi auraukalustoa pitämässä kaikkia teitä ja katuja ajokunnossa. Suola tai muu teille levitettävä jäänsulatusaine tielaitokselta loppui heti ensikättelyssä. Luultavasti huomisaamun uutisissa kehoitetaan kaikki pysymään kotona, jos ei ole ihan pakko lähteä ajamaan. Se sopii minulle mainiosti!

Näppäsin tuon talvisen kuvan äsken ikkunasta. Tälläisissä tunnelmissa käydään nukkumaan. Jännittävää nähdä, millainen tilanne on aamulla!

Lohta ja raejuustoa

Lohi onnistui hyvin. Maistelin sitä illalla ruisleivän päällä! Luulin sen leikkaamisen olevan koko homman helpoin osa, mutta se osoittuikin vaikeammaksi kuin luulin. Oliskohan syynä ollut se, että meillä ei ole fileveistä. Kaikenlaisia muita veitsiä kyllä lyötyy. No, en usko että fileveitsi olisi paljon auttanut kun ei ole kokemusta hyppysissä!

En muuten tiennytkään, että raejuustopurkki räjähtää jos sen pudottaa lattialle jääkaapin korkeimmalta hyllytä. Näin siis kävi. Tiesin, että se kalan päälle viritely paino aiheuttaisi jonkunlaisen keittiö-onnettomuuden. Luulin vain, että joku muu – enkä minä – olisi tämän tapahumasarjan alkuunpanijana. Kala-astiaa kurkotellessani pukkasin reajuustopurkin lattialle, kansi aukesi ja raejuusto lensi ympäriinsä!

Kalan Suolausta

Suomalaisystävien pikkujoulujuhla lähestyy ja tänä iltana piti laittaa lohi suolaantumaan, että se ehtii valmistua lauantai-illaksi. Kävin tänään ruokatunnilla hakemassa kaupasta palan Oregonin rannikon kuningaslohta (King Salmon) tähan tarkoitukseen. Olen kyllä suolannut kalaa joskus monta vuotta sitten, mutta harvemmin sitä tulee tehtyä täällä kasvissyöjien taloudessa. Peukut pystyyn että se onnistuu ja päästään Tanelin kanssa herkuttelemaan!

En oiken keksinyt mitään hyvää painoa kalan päälle, niin improvisoin systeemin pakkaustyynystä ja valurautaisesta grillipannun painosta. Jääkääpissa asettelin kannen päälle vielä muutamia purkkeja lisäpainoksi. Eikähän se toimi ihan hyvin, kunhan ei vaan se päälläkeikkuva valurautainen kansi putoa keittiön laattalattialle. Olisi ehkä syytä varoittaa isäntää, jos se meinaa käydä jääkapilla!

Makutestin tulokset ilmoitetaan heti kun raati on saanut maistaa kalaa.

Hammaskeijuja, onko heitä?

Toinen meillä epäuskoaherättävä satuolento on hammaskeiju, jonka vierailu on varmaan taas pian ajankohtaista. Tiialla on kolme heiluvaa etuhammasta, ja yksi niistä on kiinni vaan ihan vähän yhdestä kulmasta. Luulin sen jo tänään putoavan, mutta ei. Uusi hammas näkyy sen alta jo, kunhan se maitohammas vain putoaisi.

Viimeksi, kun Tiialta lähti hammas, hän laittoi sen huolellisesti rasiaan talteen. Kun iskä tuli työmatkalta kotiin seuraavan päivänä ja löysi hammasrasian, hän laittoi sinne hampaan tilalle dollarin. Kun Tiia havaitsi, mitä isänsä oli tehnyt, hän rupesi itkemään, ettei halua rahaa vaan hampaan takaisin. Isän oli siis palautettava se. Hammakeijua tästä ei syytetty hetkeäkään!

Joulunodotusta

Mikähän se on näissä nykyajan lapsissa, kun eivät usko tonttuihin? Tänään kun lapsille oli tulossa vähän kinaa, sanoin että olkaapa nyt kiltisti, koska puun takana vilahti jotain punaista, ihan niinkuin tonttulakki. Tiia julisti tomerasti, että tonttuja ei ole olemassa ja se oli varmasti punapipoinen vakooja. No, vakoojiahan ne tontut itse asiassa ovatkin!

Viime viikolla täällä Lynnwoodin kaupungissa oli perinteiset joulukauden avajaiset, eli Tree Lighting. Tänä vuonna se pidettiin ensimmästä kertaa uudessa konferenssekeskuksessamme. Ohjelmassa oli tanssi ja musiikkiesityksiä, askartelua, ja vaikka mitä puuhaa lapsille. Ulkona esitettettin jääpatsaiden veistoa ja poliisilaitos esitteli lapsille upeaa uutta urheiluautoaan, joka kulkee niin kovaa, että sillä saa kiinni rosvon kuin rosvon. Ja tietysti joulupukki nuorekkaan muorisa kanssa oli paikalla, jotta lapset saivat käydä heidän polvilla istumassa.

Vaikka Taneli ei myönnä uskovansa pukkiin, hän pyysi kuitenkin kotoa lähtiessämme apua toivomuslistan kirjoittamiseen. Hyvin totinen poika kiikutti listan pukille, joka oli hyvillään kirjallisista toivomuksista, sillä kaikkien lahjatoivomuksia on vaikea muistaa.

Kiitospäivän matka

Kiitospäivä 2008 vietettiin perinteiseen tapaan tien päällä. Anivarhain kiitospäivän aamuna pakkasimme tavarat autoon ja kannoimme uniset lapsukaiset autonistuimiinsa vuotuista eteläänvaellusta varten. Minä kävin ratin taakse ja isäntä teki töitä tietokoneellansa niin kauan kuin kaksi akkua riitti--eli melkein Portlandiin asti. Ensin lapset nukkuivat ja sitten ruvettiin kuuntelemaan kirjastosta lainattuja äänikirjoja. Nepä olivatkin kova sana! Ennen olemme viritelleet sylimikroa etupenkkejen väliin takapenkkililäisten viihdyttämiseksi, mutta he kuuntelivat kirjoja ihan tyytyväisinä ilman mitään kuvia.

Neljä tuntia myöhemmin saavuimme Timin Kermit-sedän ja vaimonsa Nadinen luo. Siellä istuimme sohvalla rupattelemassa, niinkuin perinne vaatii, muutaman tunnin, ennenkuin suunnistimmen heidän tyttärensä Bethin perheen luokse Kiitospäivän juhla-aterialle. Nadien jäi tällä kertaa kotiin kun oli niin flunssainen. Mietin vähän, että miksi en ollut itse päässyt livistämään tästä matkasta, kun oli ihan yhtä flunnsainen!

Kun tulimme Bethin luo Beavertoniin, ruuanlaitto oli suunnilleen ohi ja isäntä siellä siivutti kalkkunaa, jonka lisäksi oli tarjolla kaikenlaisia kiitospäivän herkkuja. Oli salaattia, oliiveja, bataattia, perunamuusia, kastiketta, kalkkunan sisässä paistettua leipätäytettä, maissia, jne. Jälkiruuaksi oli kurpitsapiirasta, omenapiirasta ja pekaanipähkinäpiirasta jäätelön kera. Syomistä oli enemmän kuin tarpeeksi, enkä jaksanut edes maistaa kaikkia tarjolla olleita ruokalajeja. Jopa meidän vegetarinistit saivan massunsa täyteen, mutta vegaani hoippui kapealta polulta ja sortui jäätelöön! Taneli oli puhunut kalkkunasta koko viikon, mutta ruokapöydässä ei tainnut mennä kuin neljä vihreää oliivia. No, mitä sitä suotta syömään joka päivä!

Ruuan jälkeen sitten taas istuttiin ja rupateltiin, niin kuin perinne vaatii, ja saatiin jopa ihailla, kun valkohäntäpeura toi perheensä näytille takapihalle. Peurat kyllä kaikkosivat, kun lapsen ja lapsenmieliset miehen innostuivat menemään ulos leikkimään lounaan jälkeen. Siellä heiteltiin amerikkalaista jalkapalloa talon yli niin kovasti, että erään miespuolisen vieraan vihkisormus lensi sen mukana, eikä useampikaan etsintäpartio sitä löytänyt. Sääli, sillä tämä pari oli ollut naimisissa vasta kolme kuukautta. Toivottavasti se vielä joskus löytyy. Lapsilla oli erikoisen hauskaa täällä kylässä kun saivat leikkiä pikkuserkkunsa Grantin (9v.) kanssa. Kylässä oli myös 7-vuotias William.

Kun olimme heittäneet Kermitin kotiin ajoimmen Portlandin keskustaa, missä yövyimme hotellissa. Yöpaikka oli suunnitelu niin, että olimme keskustassa valmiina katsomaan perjantaiaamuista paraatia. Tuhannet ihmiset kokoontuivat paraatireitin varrelle seuraamaan sitä. Tämä on Portlannin versio suuremmista ja kuuluisemmista paraateista esimerkiksi New York Cityssä. Onneksi sadepilvet jaksoivat pitää pisarat kurissa, ja epäväkaisen näkoinen aamu kehkeytyi ihan mukavaksi paraatisääksi. Lämmintä oli noin 10 astetta, mikä on lämpimämpää kuin tavallisesti näin marraskuun lopulla.

Paraatin jälkeen pakkasimme taas kaikki autoon ja läksimme ajamaan Salemiin, joka on vähän yli tunnin matkan päässä Portlannista. Siellä sukuloimme Timin Arnim-sedän ja vaimonsa Arnolan luona. Taas istuimme sohvalla ja rupattelimme. Miehen katosivat toiseen huoneeseen tekemaaän jotain tietokoneen kanssa, ja Arnolakin meni hakemaan käsityötänsä, ja minä nukahdin sillä aikaa siinä sohvalla istuessani pari kertaa. Aina kuin pää retkahti, niin heräsin. Tätä istumista jatkui 6 tuntia. Oijoioi! Ilmotin kyllä meidän isännälle, että takaisin en sitten aja. Nukutti niin vietävästi!

No, vihdoin se sukulointi oli ohi ja ajoimme takaisin Portlandiin ja yöpaikkaan Tigardissa. Taneli oli niin kuitti, että nukahti autoon, ja iskä kantoi hänet hotellihuoneeseen, ja ne unet jatkuivatkin sitten koko yön. Sinä iltana pääsimmekin kaikki aikaisin nukkumaan, ja se oli tarpeen. Aamulla ehdittiin vielä käydä uimassa ennenkuin suunnistimme kotia kohti.

Kotimatkalla kävimme vielä moikkaamassa Kermitiä ja Nadinea ja päätimme myös poiketa uuteen IKEAan matkan varrella. Kun vihdoin pääsimme tien päälle, kotimatka Portlandista taittui 4.5 tunnissa. Kolmen päivän kilometrit: 725. Ajoaika: 11 tuntia 20 minuuttia. Bensaa meni 1.5 tankkia. Seattlessa bensan hinta lähtiessä 2.09 dollaria galloona. Salemissa tankattiin 1.86 dollarin galloonahinnalla. Uskomatonta, kun aikasemmin syksyllä hinta oli 4.40 dollaria galloona.

Lapset olivat tosi kärsivällisiä matkalaisia. Viimeset 1.5 tuntia Taneli kylläkin kysyi kymmenen minuutin välein, että kuinka kauan menee vielä!

Tulirokko ja streptokokki kylässä

Maanantaina sain yllättäen pitää luppopäivän kotona Tanelin kanssa. Poika oli viikonloppuna vähän huonovointinen ja maanantaiaamuna kuume nousi tuonne 40 asteen yläpuolelle. Lääkäri tiesi heti mistä on kysymys: Streptokokki kurkussa ja tulirokko sen kaverina. Vanhan kunnon penisiliini rupesi onneksi tehoamaan jo 24 tunnin jälkeen. Tänään meidän miehet oli kotona, kun mun oli ihan pakko mennä töihin. Nyt poika alkaa olla aivan entisellään rokkoihottumaa lukuunottamatta. Se rupeaa kai hilseilemään pois muutaman päivän päästä. Huomenna taas normaalisti päivähoitoon!

Otin tämän kuvan todisteeksi siitä, että tulirokko on podettu ja että Taneli voi sitten isompana nähdä sen. Tämmöinen hymy irtosi potilaasta! Pyytelin kyllä, että olisi ollut edes vähän sairaan näköinen, mutta ei se käynyt.

Muistan lapsena olleeni tulirokossa ja sitähän podettiin pitkään. Terveydenhoitaja tuli terveyskeskuksesta ihan kotikäynnille, olikohan se siksi, kun se on niin tarttuvaa laatua. Meidän lastenlääkäri oli kyllä sitä mieltä, että tuskin se meihin muihin tarttuu, ei ainakaan aikuisiin, sillä me ollaan tavattu se pöpö niin monta kertaa.

Halloween huvit

Halloween on lasten kovasti odottama juhla. Naamiaspukuja valmistellaan ja suunnitellaan jo hyvissä ajoin. Tänä vuonna Tanelin valinta oli helppo, sillä komerossa oli odottamassa kesällä Disneylandista ostettu Buzz Lightyear puku. Tiia oli taas syksyn mittaan ihastunut Peppi Pitkätossu kirjoihin, ja päätti että haluaa olla Peppi. Löysin ihanan Peppi peruukin eräästä nettikaupasta. Pisamat Tiialla oli omasta takaa, mutta Herra Tossavainen lainattiin naapurin lapsilta. Täytyy sanoa, että oli aika uskottavan näköinen Peppi!

Koulussa ei sallita Halloween juhlia, mutta koulut yleensä keksii jonkun tavan kiertää tätä sääntöä, niin että lapset voivat pukeutua naamiaispukuihin ja pitää hauskaa. Tiian koulussa oli koko koulun Vocabulary Parade - Sanasto Paraati. Kunkin oppilaan piti valita sana ja sitten pukeutua sen mukaisesti. Jokainen vuorollaan kiipesi näyttämölle mikrofonin ääreen ja sanoi sanansa ja mitä se tarkoittaa. Tiian sana oli Strong, eli vahva, ja määriteltyään sen, Peppi nosti keppihevosensa ilmaan yhdellä sormella.

Illalla sitten lapset menivän ovelta ovelle naapuristossamme keräten karkkia. Meillä on sellainen sääntö, että niistä saa syödä muutaman, ja loput annetaan pois. Olin varannut kuusi pussia karkkia, sillä yleensä meidänkin ovella käy lapsia koko illan, mutta tänä vuonna ovikello soi vain yhden kerran ja karkkia jäi yli ihan mielettömästi. No, ainakin meidän karkkiastia toimistossa ei ole tyhjä vähään aikaan!

Kaikkein hauskinta tässä ovelta ovelle ravaamisessa on mitä hienompien koverretujen kurpitsoiden katsastaminen. Ensi vuonna täytyy kovertaa oiken upeat kurpitsat meidänkin kadunvarteen houkuttelemaan lapsia.

Syksyn satoa

Jos ole olet koskaan kulkenut täällä Freemanin puutarhassa, olet varmaan nähnyt useita hedelmäpuita ja muita jonnekin farmille kuuluvia hyötykasveja: omenoita, päärynöitä. kiiviä, viinirypäleitä, mustikoita, mansikoita, vadelmia, viinimarjoja, karviaisia, gumi marjoja, luumuja, kirsikoita, herneitä ja tomaatteja -- niin ja vielä keskäkurpitsoja, jotka osoittautuivatkin kurpitsoiksi!.

Tämän vuoden sato oli heikonlainen, mutta otin kuitenkin muutamia kuvia todisteeksi, että jotain sieltä tuli! Isäntä poimi ison korin omenoita, ja kun rupsin niitä kuorimaan ja pilkkomaan, havaitsin, että tuholainen nimeltää apple maggot oli kaivanut ne kaikki täyteen tunneleita. Eli siihen asteelle jä tämänvuotinen omenasoseen keittäminen. Mansikoita ja mustikoita tulee yleensä niin päljon, että niitä riittää koko talveksi pakastimesta, mutta alkukesän viileä keli taisi tulla juuri siihen aikaan, kun olisi tarvittu lämmintä auringonpaistetta.

Hiljaiseoloa -- Mutta vain blogissa

Joo, hiljaista on ollut täällä, mutta ei suinkaan sen takia, että ei oltaisi tehty mitään vaan koska en yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoitushommiin.

Pidettiin tässä flunssakauden avajaiset lapset ja minä oltiin kipeinä ensimmäsitä kertaa kesän jälkeen. Tiiaan tämä pöpö iski oikein kovasti ja hän oli korkeassa kuumeessa neljä päivää, ja sitten kun käytiin lääkärissä, olikin jo tullut korvatulehdus. Onneksi saatiin siihen purevat antibiootit heti käyttöön ja tytön olo parani nopeasti. Tanelin nuha onneksi parantui ihan itsestään, mutta tänä aamuna kullosti poika niin tukkoiselta, että taitaa olla uusi tulossa. Tanelin ensimmäinen nuhaoire on tavallisesti se, että tepsutaa kissapiettoinensa äidin viereen keskellä yötä. Näin on nyt tapahtunut jo parina yönä.

Viime vuonna tämä nuhakierre alkoi vasta marraskuun lopulla ja hellitti kesän koittaessa. Toivon, että tämä ei nyt ole sen alkua! Influenssaa meillä ei ainakaan aiota pitää tänä vuonna. Viimevuotinen rokote oli sen verran kehno, että koko perhe sai sen taudin. Tänä vuonna sen rokotteen pitäisi suojata paremmin. Itse kävin sen jo ottamassa, ja kahdella pikku T:llä on aika lastenlääkärin vastaanotolle sitä tarkoitusta varten parin viikon päästä. Nut mun täytyy vain keksiä, miten "myyn" tämän idean heille. Ikävä kyllä lapset luulevat tämän vuotisen rokotuksen olevan nenäsuihken muodossa, mutta piikki se sitten kuitenkin tulee olemaan. Hoitsulla oli vääriä tietoja viimeksi, kun oltiin siellä.

Kohta alkaa kovasti odotettu viikonloppu. Tällä viikolla on ollut kiirettä niin töissä kuin kotona. Neljänä päivänä ravasin kaikenlaisilla bisneslounailla, ja tänään vihdoin ehdin käymään ruokatunnilla ruokaostoksilla. Illan ruokalistalla on lasten lempiruoka -- kesäkeitto. En tiedä tunnistaisiko sitä kukaan suomalainen kesäkeitoksi, kun resepti on mukautunut meidän oloihin, mutta kesäkeitoksi sitä meillä kutsutaan. Oikeastaan sen nimi pitäisi muuttaa flexikeitoksi, sillä sitä syö meillä niin kalan ystävät kuin vegetarinisti and vegaani. Taneli ja minä kuulutaan tuohon ekaan ryhmään ja nautimme keiton savukalalla höystettynä. Timi ja Tiia lisäävät keitoonsa tofua. Kaikki paitsi Timi, joka on nykyään vegaani, lisäävät keittoon halutessaan tilkan kermaa, että siitä tulee ainakin kesäkeiton väristä.

Peura ihmettelee sauvakävelijää

On taas meidän yhdistyksen johtokunnan syyskokouksen aika, mikä tarkoittaa sitä, että olen saanut suunnitella tätä tapahtumaa pari viimeistä viikkoa ja olen nyt työmatkalla muutaman päivän. Se tarkoittaa myös sitä, että joku laittaa minulle ruokaa ja siivoaa hotellihuoneen, niin ettei tarvitse itse laittaa tikkua ristiin. Saan myös nukkua ilman, että pieni poika ilmestyy makuuhuoneeseen aamuyöstä kissapeitto, tyyny ja paljon maailmaa nähnyt, harmaa (ennen valkoinen) pehmokoira kainalossaan ja kiipeää äidin viereen. Kyllähän tätä pari paivää kestää, mutta kotiin olisi jo ikävä!

Tämän syksyn kokous on Suncadia Resort lomakylässä, Cascade vuoriston idänpuoleisella rinteellä. Eilen kävin kävelyllä tässä ympäristössä, ja ajattelin, että korkeat hongat ja paikallinen kasvillisuus muistuttavat Suomen luontoa. Täällä on oiken kivoja ulkoiluteitä noin 30 km, joten tänä iltapaivänä keksin varmasti toisen reitin katsastettavaksi. Eilen pysähdyin yhteen tienristeykseen tutkimaan karttaa, etten eksyisi liian kauaksi hotellista, ja kas kummaa, siinä noin 2o metrin päässä oli peura jauhamassa puunlehtiä välipalaksi tuijottaen minua kummissaan. Todennäkoinen syy hämmästykseen: kävelysauvat. Muita villieläimiä ei onneksi näkynyt matkan varrella. Olisi ollut vielä jännittävämpää, jos polulle olisi sattunut vaikka karhu tai ilves, mutta parempi näin. Lounaalla sain sentään ihailla kahden kaljupääkotkan kisailua edessäaukeavan laakson yllä.

Aamu meillä meni kokouksissa, ja nyt noin puolet porukasta on pelaamassa golfia ja minä saan nauttia vapaasta iltapäivästä. Taidan istua takan ääressä neulomassa ja sitten käydä pienellä lenkillä ennen illallista. Aamulla on taas neljän tunnin kokous, ennekuin kaikki suunnistavat kotiin.

Mieskuoro Huutajat

Kuulin tässä eräänä päiväna radiosta, että suomalainen mieskuoro Huutajat on vierailulla täällä Washingtonissa. Radiotoimittaja oli saanut vihjeen, että kuoro esiintyisi eräässä puistossa tiettyyn aikaan ja oli siellä odottamassa esitystä. Harvat puistossa olleet edest tiesivän suunitellusta esityksestä ja voin kuvitella heidän hämmästyksensä, kun mustiin pukuihin pukeutuneet kravattikaulaiset kuorolaiset marssivat paikalle. Useimmat toimittajan haastateltavat kyselivät, että mitä miehiä nämä oiken olivat. Arvailittin kaikenlaista...esimerkiksi että kyseessä oli hautajaiset. Sitten kuoro kajautti muutaman kappaleen, huutamalla eikä laulamalla, niinkuin kuoron nimestä voi päätellä. Lopuksi laulajat poistuivat paikalta jättäen surimman osan paikalla olleista raapimaan päätään ja ihmettelemään, mitä olivat juuri nähneet. Näin siis suomalaiset meidän uutisissa viime aikoina!

Eka koulupäivä

Olemme selviytyneet ensimmäisestä koulupäivästä! Timi lähti tänään taas kerran työmatkalle, tällä kertaa Albuquerqueen, Uuteen Meksikoon. Lehtokentällä piti olla jo viiden aikaan aamulla, joten nousin siinä sitten minäkin aamulla jo heti neljän jälkeen ensin vähän kuntoilemaan ja sitten aamupuuhiin, että pääsimme kaikki tästä lähtemään heti seitsemän jälkeen. Ensin vein Tanelin vielä kerran vanhaan hoitopaikkaan, ja sitten Tiia uuteen hoitopaikkaan koulun viereen. Tiian sinne heitettyä kavin itse aamukahvilla, jota nauttiessani aloitin työpäivän ja luin tärkeimmät sähköpostit. Olimme sopineet, että tulen ekana aamuna kävelemään Tiian kanssa kouluun. Sinne me sitten tallustimme yhdessä sen lyhyen matkan.

1-4 luokkalaiset kokoontuivat aamulla jumppasaliin, mistä opettajat johdattelivat heidät luokkahuoneisiinsa. Tiia otti asiat ihan rennosti ja ilokseen näki kolulaisten joukossa muutamia balettikolusta tuttuja tyttöjä. Tiian opettaja on oiken mukavan tuntuinen Mrs. Kenney. Jo avointen ovien illassa viime vikolla tuli hänen kanssaan puheeksi käsityöt. Kuultuaan Tiian olevan kaksikielinen ja osaavan suomea, hän innostui selittämään, että hän ompelee joillakin suomalaisilla malleilla ja olisi kovin halukas selailemaan mun Käsityökerho lehtiä.

Tiiasta näkee selvästi, että sukuvikana polvesta toiseen ojenettu käsityögeeni on periytynyt. Nyt kun on vielä opettaja, jolla näyttää olevan sama vika, luulen että tulevat toimeen oiken hyvin!

4-v Synttärit

Viikonloppuna juhlimme Tanelin 4-vuotissynttäreitä. Poika kävi itse leipomossa valitsemassa kakun. Lähdimme Batman kakkua tai jotain vastaavaa tilaamaan, mutta ei ne lasten kakut enää käyneetkään, kun hän hoksasi tämän Harley Davidson kakun leipomon kuvastosta. Heti kynttilöiden puhalluksen jälkeen Taneli nuoli kakunkoristeena olleen moottoripyörän renkaat puhtaiksi ja rupesi leikkimään sillä. Taitaa meidän pojalla olla moottoripyöräily veressä. Aina kun näemme jossain motukan, hän julistaa hankkivansa sellaisen isona. Kerran sanoin, että sitten minua aina pelottaa kun ajat sillä, hän lohdutteli äitiä näin: älä pelkää, siinä on jarrut!

Kaikki uusiksi!

Vaikka kesä ja auringon lämpö ovatkin ihania, olen aina salaisesti rakastanut syksyä. Syksy merkitsee kaikenlaisten uusien asioiden ja haasteiden alkua. Viime syksyn haaste oli opiskelu-urakka joulukuista Certified Association Executive koetta varten. Onneksi se on nyt takanapäin, ja tänä syksynä voi keskittyä muihin juttuihin, esimerkiksi neulomiseen, joka on jäähyt viimeaikoina rikollisen vähäiseksi, tai vaikkapa blogin kirjoittamiseen!

Maanantaina meillä on vapaapäivä Labor Day:n juhlistamiseksi. Se on siis lähinnä täkäläinen vappu, joka kruunaa kesän viimeisillä grillijuhlilla ja kokoontumisilla. Heti sitten sen jälkeen alkavatkin sitten koulut.

Viime viikolla hankimme tokaluokalle menevälle Tiialle koulutarvikkeita. Suunistimme koululta saamamme pitkän listan kanssa kauppaan ja aloimme keräämään tavaroita kärryyn: kaksi pakettia lyijykyniä, viivotin, kolme vihkoa, laatikko väriliituja, kaksi pakkausta tusseja, pullo liimaa, 12 liimapuikkoa, öljyvärit,laskin, nenäliinoja, vauvapyyhkeitä. Eikä siinä vielä kaikki! Olin vähän yllättynyt kun listalla ei mainittu mitään kekseistä ja muista välipaloista. Viime vuonna, kun Tiia oli eri koulussa, niitä piti viedä jo heti koulun alkaessa, ja sitten lisää, kun opettajalta tuli lappu kotiin, jossa anottiin vanhempia lähettämään jotakin välipalaksi sopivaa, kun varastot olivat tyhjentyneet.

Huomenna koulussa on avointen ovien ilta, eli saamme mennä tutustumaan kouluun, luokkahuoneisiin ja tietenkin omaan opettajaan. Jännittävää! Tiia ottaa koulunvaihdon ihan rauhallisesti, äiti taitaa olla siitä enemmän huolissaan, sillä uuden koulun mukana tulee uusi hoitopaikka sekä Tiialle että Taneli-veikalle niinkuin myös uudet aamurutiinit ja muut sellaiset.

Tanelikin on menossa uuteen esikouluun. Entisestä päivähoitopaikasta käytiin eskarissa kaksi kertaa viikossa, mutta nyt sitä on siellä paivähoitopaikan tiloissa joka päivä maanantaista perjantaihin. Kun kouluun ilmoittautuminen alkaa tammikuussa, aion olla jonossa jo aamuyöstä (tai ainakin melkein), että saan veljen samaan kouluun siskon kanssa. Tämä Park Terrace koulu ei ole nimittäin meidän lähikoulumme, jonka piiriin automaattisesti kuulumme, vaan sinne pääsemistä täytyy anoa erikseen. Kuulemani mukaan asiaa auttaa, kun päivähoitopaikka on siinä ihan vieressä.